Luovan työn tehdas

Paiskitko sinä hommia luovan työn tehtaassa? Jos olet esimerkiksi koodari tai työskentelet asiantuntijatöissä, niin vastaus on mitä todennäköisimmin kyllä. Suurin osa asiantuntijatyöstä kun on nykyään tavalla tai toisella niin kutsuttua tietotyötä tai luovaa työtä.

Siis sellaista työtä jossa pitää oikeasti miettiä ja käyttää omaa pääkoppaa, jossa laatu voittaa aina määrään. Työtä jossa hyödytään fiksuista ja älykkäistä ratkaisuista, oikeasti mietityistä briljanteista ideoista, sen sijaan että kaivetaan ojaa puoliunessa 8.00 – 16.00.

Jos paiskit hommia luovan työn tehtaassa, niin millaisessa tehtaassa töitä teet? Miltä tehtaanne ”materiaalivirta” näyttää? Lähdetäänkö siellä aina niin sanotusti nollista liikkeelle? Mietitään joka kerta täysin ainutlaatuinen, uniikki ratkaisu, jopa samantyyppisiin ongelmiin / tarpeisiin.

Jos toimintaa vertaa entisajan tehtaaseen, niin voisiko tehtaan toiminnan ajatella olevan analoginen siihen, että joka kerta lähdetään erikseen raaka-aineen hakuun - kaivokseen niin sanotusti malmia kaivamaan? Luultavasti vuosien mittaan on kyllä kertynyt tietoa siitä, millaista malmia juuri tämän ratkaisun työstämiseen tarvitaan, ja mistä sitä löytää, mutta siinä se sitten melkein onkin.

Raaka-aineen haun jälkeen, kun tarvittavat rakennuspalikat on saatu kerättyä, voidaan tehtaassa aloittaa ainutlaatuisten ratkaisujen jalostus. Lopulta luovan työn tuotokset ja saadut opit joutuvat isommassa mittakaavassa "kaatopaikalle". Toisin sanoen tehtaassa työstettyjä älykkäitä ratkaisuja ei enää tulevaisuudessa uudelleen hyödynnetä, ei ainakaan laajamittaisesti, koko tehtaan mittakaavassa.

Ainoastaan itse saatat tulevaisuudessa samanlaiseen ongelmaan / tarpeeseen törmätessäsi muistella, että olet joskus vastaavan asian parissa painiskellut ja ihan käyvän ratkaisun ongelmaan keksinyt. Ehkä tällöin sinun ei tarvitsekaan lähteä malmia louhimaan, vaan voit sen sijaan hyödyntää aiempaa ratkaisua, kunhan sen vain jostain ensiksi löydät.

Ehkäpä kaivoksen sijaan suuntaatkin tällä kertaa luovan työn kaatopaikalle aiempia ratkaisuja tonkimaan. Ja jos ja kun satut aiemmin tekemäsi ratkaisun jostain löytämään, saat tehostettua tehtaan toimintaa ja parannettua sen tuottavuutta ainakin tässä yksittäistapauksessa. Tässä tapauksessa pyörää ei tarvinnutkaan keksiä uudelleen.

Eli voisiko tehtaanne ajatella olevan luovan työn ratkaisuja saastuttava tehdas, jossa vallitsee kertakäyttökulttuuri? Sellainen jossa briljantit ratkaisut keksitään eripuolilla tehdasta aina vain uudestaan, ja jossa toinen toistaan hienommat timanttiset ratkaisut lentää kaatopaikalle.

Vai onko tehtaanne kenties ”vihreä”? Sellainen jossa kierrätys- ja uusiokäyttökulttuuri kukoistaa, ja jossa kaatopaikalle joutava ”jäte” on minimaalista. Sellainen jossa ihmiset tietävät kuinka keksityt ratkaisut lajitellaan - mihin pönttöön mikin ratkaisu laitetaan, jotta uusiokäyttö olisi mahdollisimman suurta ja vaivatonta. Lisäksi he tietävät mistä kertaalleen työstettyjä ratkaisuja löytää uudelleen käytettäväksi.

Eli miten on, onko luovan työn tehtaanne ”saastuttava” vai ”vihreä”? Suoltaako se ulos alusta asti keksittyjä älykkäitä ratkaisuja, joita enää koskaan uudelleen käytetä? Vai kukoistaako siellä kierrätys- ja uusiokäyttökulttuuri?

Jos tehtaanne on saastuttava, niin mistä se johtuu? Kuinka siitä voisi tehdä entistä vihreämmän? Kuinka siellä saataisiin kertaalleen keksityt ratkaisut paremmin uusiokäyttöön?

L'amour

Tämänkertaisen bloggaukseni aihe heräsi minulle esitetyistä kysymyksistä, ja erään lukijani mietteistä - kiitos niistä. Voit lukea ne esittelyosioni neljännestä kommentista.

Päätin lähestyä aihealuetta kautta rantain, ja lähteä liikkeelle rakkaudesta. Aiheesta josta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja, tehty lukemattomia runoja sekä lauluja, ja jota filosofit ovat pohdiskelleet vuosituhansia.

Myönnän olevani heikoilla jäillä. Vaikka puhun ja pussaaan, niin olen silti suomalainen mies. Hädin tuskin muistan mitä Diotima kertoi Sokratekselle rakkaudesta Platonin kuuluisassa Pidot-dialogissa.

Ei se mitään. Katsotaan mihin asti jää kantaa, vai kantaako ollenkaan. Anna palautetta. Ajaako Karppinen tällä kertaa mielestäsi pahastikin metsään? Mitä mieltä itse asiasta olet? Kuulisin ajatuksiasi ja mietteitäsi erittäin mielelläni.

Omasta mielestäni rakkaus on täysin subjektiivinen kokemus. Sinä koet sen erilailla kuin minä. Aivan kuten kaksi ihmistä kokee heidän välisensä rakkauden eritavalla, kumpikin omallaan. Esimerkiksi äidin lasta kohtaan kokema rakkaus on varmasti hyvin erilainen, kuin lapsen äitiä kohtaan kokema rakkaus. Sama pätee pariskuntiin.

Lisäksi rakkaus näyttäytyy hyvin monenmuotoisena. Tunnekokemus riippuu ja vaihtelee kohteen mukaan. Se on erilainen vaikkapa äitiä, isää, sisaruksia, puolisoa ja lapsia kohtaan. Kiihkeä nuori rakkaus on erilaista kuin vuosikymmeniä kestänyt rakkaus, ja niin edelleen. Ja koska rakkaus on subjektiivinen kokemus, ei se välttämättä ole molemminpuolista. Se voi yhtä hyvin olla vain yksipuolista.

Mielestäni rakkauden kohde voi olla jokin muu kuin toinen ihminen. Sen ei siis välttämättä tarvitse olla ihmisten välistä. On itserakkautta, jumalan rakkautta (kristinuskon perusta) ja eläinrakkautta. Joku rakastaa omaa kotia, toinen isänmaata ja kolmas luontoa.

Itse en ainakaan tohdi väittää näitä rakkauksia ihmisten välistä rakkautta pinnallisemmaksi. Siinä missä joku on äärimmäisen itserakas ja ehkä jopa kykenemätön rakastamaan muita, on toinen valmis antamaan henkensä uskontonsa tai isänmaansa puolesta.

Mielestäni rakkaus ei myöskään ole ainoastaan ihmisolentojen (homo sapiens) yksinoikeus. Myös eläimet rakastavat toisiaan. Moni eläinlaji on jopa täysin yksiavioisia, kuten Serengetin luonnonpuistossa näkemäni piskuruinen Kirk's dik-dik antilooppi. Ja toki eläimet myös tarvitsevat hoivaa ja hellyttää, ainakin jotkut lajit, kuten Harry Harlow kiistanalaisissa eläinkokeissaan osoitti.

No mutta mites sitten on niiden brändien laita. Ainakin teinityttöjen tunnekokemukset Justin Bieberiä kohtaan tuntuivat viime viikolla olleen aika vahvat. Kyllä. Mielestäni teinitytöt olivat hullaantuneita brändättyyn tuotteeseen nimeltä Justin Bieber, eivätkä itse henkilöön.

Entäs sitten urheilujoukkueiden kannattajat, joilla saattaa olla hyvinkin suuria tunteita suosikkijoukkueitaan kohtaan. Esimerkiksi Espanjassa vanhemmat rekisteröivät vauvojaan FC Barcelona kannattajajäseniksi, kun taas Englannissa jalkapallohuligaanit osoittavat suuria tunteitaan muilla tavoin.

Mitä mieltä olet, voiko näiden kohdalla puhua rakkaudesta? Ainakin ihmiset ovat näiden eteen valmiita tekemään suuriakin asioita pyyteettömästi. Ilman itsekkäitä tarkoitusperiä ja oman edun tavoittelua. Lisäksi he kokisivat suurta menettämisen tuskaa ja kaipuuta, jos menettäisivät tunteidensa kohteen. He ovat siis brändeihin syvästi kiintyneitä.

Mutta pitäisikö näiden kohdalla silti puhua jostain muusta kuin rakkaudesta? Kenties fanituksesta tai tykkäämisestä? Pitäisikö rakkautta käyttää ainoastaan ihmisiä kohtaan kokemistamme tunteista puhuttaessa? Ei ainakaan omasta mielestäni.

Mutta mitä mieltä sinä olet? Rakastatko sinä kenties jotain brändejä, tuotteita, esineitä tai asioita? Entä ruokaa, lemmikkieläintä, harrastusta tai vaikkapa bändiä? Vai tykkäätkö mieluummin omasta kodista ja fanitat isänmaata? Erittäin mielelläni kuulisin ajatuksiasi ja mietteitäsi asiasta.

Ai niin, mites ne Karppisen omat tunteet Applen ja Louis Vuittonin tuotteita kohtaan? Mitä tarkoitan kun sanon rakastavani niitä? Tiedän etten tässä vappupuheessa suoraan minulle esitettyihin kysymyksiin vastannut. Teen sen heti seuraavassa bloggauksessa.

Hyvää vappua. Peace and Love.